Kultausten, maalausten sekä metallikirjainten ja -koristeiden hoito
Puhdista kullatut ja maalatut kaiverrukset erittäin varovasti pyyhkimällä. Älä käytä harjaa tai painepesuria. Noudata metallikirjainten ja -koristeiden puhdistuksessa yleisiä metallin puhdistusohjeita.
Hautakiveen voidaan tarvittaessa kaivertaa lisänimiä. Lisänimien kaiverruksen yhteydessä kivi voidaan huoltaa kokonaisuudessaan. Loimaan Kivi palvelee asiakkaitaan kaikissa hautakiven hoitoon ja huoltoon liittyvissä asioissa.
Hautakiven oikaisu- ja suoristustyöt
Hautakiven ympärillä tapahtuva maa-aineksen tiivistyminen, istutusten kasvu, viereisen haudan avaaminen tai muu vastaava muutos voi aiheuttaa ajan myötä hautakivien kallistumista. Kivimateriaalin painon vuoksi pienetkin kallistumat saattavat aiheuttaa vaaraa hautausmaalla työskenteleville tai omaisille, jotka hoitavat hautaa.
Suoristustyö kannattaa jättää Loimaan Kiven ammattilaisten tehtäväksi.
Loimaan Kiven henkilökunta hoitaa läheisesi hautamuistomerkin puolestasi.
Ota yhteyttä lähimpään myymäläämme tai jälleenmyyjään.